Reilun kaupan markkinoilla kaikille on jotain kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa! Suurin osa lavaohjelmasta on varmasti lapsiakin kiinnostavaa: miten syntyy vaikkapa intialaisten käsityöläisten avaimenperä tai suomalainen saippua? Miten tanssitaan intialaisittain tai miltä kuulostaa eteläamerikkalainen musiikki? Miten käy lauantain epäreilussa jalkapallo-ottelussa Ilosaaressa?
Lapset on huomioitu omassa lavaohjelmassa erityisesti lauantaina, jolloin maailman nopein sirkus – Pikasirkus U valloittaa lavan mukaansatempaavalla teatterilla, musiikilla ja sirkuksella.
Lauantain ohjelmassa on myös musiikkisatuja Markkinakahvilan yhteydessä, Karjalantalon alakerrassa. Siellä lapset pääsevät kansainvälisen sadun ja musiikin maailmaan, jossa lapset itsekin ovat osana sadun syntymistä.
Leikki-ikäisille lapsille tarjolla on myös oma Lasten puuhanurkkaus Markkinakahvilan osana. Siellä kuullaan satuja ympäri maailmaa, piirretään, tehdään kasvomaalauksia ja kokeillaan Maailmankauppojen leluja sekä soittimia. Lastennurkkauksessa on jatkuvasti omat ohjaajansa. Nurkkaus soveltuu parhaiten yli 3-vuotiaille lapsille.
Miltä näyttää lasten oma kaupunki?
Puuhanurkkauksessa lapset ja aikuiset voivat tulla yhdessä rakentamaan lasten omaa kaupunkia, joka syntyy roskista ja luonnonmateriaaleista. Kananmunakenno voi muuttua navettarakennukseksi, jogurttipurkki torniksi, oksat puiksi, muovipussit joeksi…
Hieno banaanipotku!
Markkinahulinassa lapset voivat käydä katsomassa, miltä näyttävät reilun kaupan jalkapallot, ja kuinka niillä voi osua jalkapalloseinään. Markkinoilta voi bongata myös elävän arktisen banaanin. |